Taas ihan poikki. En oo saanu tehtyy äikän esseetä enkä Saksan matkasta kuvakollaaseja. En oo tehny Saksan reissun ajan korvaavia tehtäviä enkä edellisen jakson saksan koetta. En oo kerenny käyä jutteleen opon kaa ens vuoden kurssivalinnoistakaan. Oon vaa nii poikki et en jaksa keskittyy kunnolla mihinkää ja sit koitan tehä kaikki asiat yhtäaikaa ja siitä seuraa vain vielä isompi paniikki ja kaaos.
Haluaisin vain mennä nukkumaan siten että olisin tietoinen siitä ettei tarvitsisi herätä 4 tunnin kuluttua ja siten että tietäisin ettei ole tekemättömiä hommia ja stressattavia asioita. Haluaisin nukkua ja herätä niin että asiat olisi raiteillaan ja hyvin. Mutta en tiedä miten ikinä voin saada asiani raiteilleen kun harmittelen asioitani vain tselleni ja puran tuskat ja ahdistuksen terän kanssa, enkä uskalla sanoa asioita aikuisille niinkuin ne on. Nössö mikä nössö. Ryven itsesäälissä jatkuvasti, mutta haluaisin vain jonkun jonka puoleen voisin kääntyä aina.
Joo, mulla on kavereita, mutta haluaisin jonkun aikuisen tai edes muutaman vuoden vanhemman henkilön jolle voisin purkaa asioitani. Kolikko työryhmässä käyn lähinnä läpi asioita siitä miten kotona menee.
Huoneteatterin lava on tällä hetkellä paikka jossa saan ajatukset pois paskasateesta ja pystyn hymyillä. Näytelmän takia on ollut paljon stressiä ja paineita. Repliikkien ulkoa opettelua ja näytelmän läpikäyntiä on ollut jo maaliskuun alusta asti. Vihdoin lavalla on valmis kokonaisuus josta olen melko ylpeä. Huoniksella voin olla oma itseni ja hengittää rauhassa. Kun näytös on ohi, jään mielelläni istumaan lämpiöön enkä haluaisi lähteä pois. Se tuntuu tärkeämmältä paikalta kuin koti ja viikonpäästä pitäisi osata luopua siitä kodista ainakin ensivuoteen asti. Missä välissä aika meni näin nopeaa tänä keväänä?
"Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää"
Taas jotain todella sekavaa tekstiä, mutta tätä elämäni on...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida ja kysyä!