Helpotuksen huokaus

Teatteriprokkis ohi, mikä on tosi harmi just ku porukka alko olee tiiviimpi ja sillee. Näytelmän hautajaiset oli ja meni sunnuntaina, seuraavana päivänä istuttiin yheksän tuntia kirkkopuistossa kavereitten kaa ja aika meni iha mukavasti siellä jutellessa ja rahaa meni liikaa ruokaan sinä päivänä jostain kumman syystä :D

Mulla ei ollu maanantaina kouluu ku vähensin vähä palkkei tästä jaksosta ja tein nyt perjantaina saksan kokeen joka on ollut edellisestä jaksosta asti rästissä. Ens viikolla mulla on kokeet vaa maanantaina ja perjantaina. 

En saanu kesätöitä, joten kesäkuu todennäkösesti aikaa chillailla vaa, heinäkuus Summer Up ja sit lähen Itävaltaan pariks viikoks ja sillee et iha kiva :)

Tiistaina oli "viimeinen" keskustelu psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, olen jo niin hyvillä vesillä etten tarvitse kesäksi aikoja. Syyskuulle sovittiin yksi kuulumisten kertomis kerta, mutta periaatteessa sovittiin jo etten jatkaisi enää. Ainut hyöty siitä oli se että pystyin puhumaan perheasioista avoimesti, mutta omista en oikeasti sanonut paljoakaan. Mutta koen että näin on parempi. Ennen keskustelua tuli aina ahdistusta, monesti vedin edellisenä iltana ranteet auki stressin ja ahdistuksen takia. Nyt voin puhua ystäville kun siltä tuntuu, ja uskallan puhua avoimemmin ihmisille mm. teatteri projektinkin ansiosta.

Hui, laitoin just oman kuvan blogiini, jossa halusin pysyä nimettömänä. Noh, katsotaan miten tässä käy. Voisin jatkaa kohta omalla nimellä jos uskallan. Elämää täytyy elää eteenpäin ja täytyy  ottaa vastuuta omista tekemisistään ja myös virheistään. 

Teatteri projektimme käsitteli syrjäitymistä, mikä kasvatti itseäni ihmisenä paljon. Pikkuhiljaa tajuan pieniä asioita joita näytelmä antoi. Paljon uusia ihania ihmisiä elämääni sekä kokemusta lavalla olemisesta, mutta olen varma etten voikkaan vielä käsittää kaikkea mitä tämä on antanut. 

Näytelmässämme oli jo alussa keskustelupätkä joka meni jotakuinkin näin:

-Mitäs pastorille kuuluu? Koskas sitä saadaan sinun häitäs tanssata? vanha mummo kysyi.

-Tuota jos minä vastaisin vain siihen ensimmäiseen. Että ihan hyvää kuuluu, eikös sitä niin kuulu sanoa, pastori vastaa.

-Niinhän sitä sanotaan kun on tapana sanoa, sanoo vanha mummo.

-Niin mitenhän siinä kävisi jos ihmiset sanoisivat asiat aivan niinkuin ne oikeasti on, pasrtori sanoi pohdiskellen.

Tuo pätkä jäi erityisesti mieleeni. Mitä pitäisi vastata jos kysytään "Mitä kuuluu?" tai "Miten menee?" Kiinnostaako ketään jos alat avautua miten tällä hetkellä elämä menee huonosti jne. Vai onko Suomikin jäämässä Amerikan hyökyaallon - How do you do kulttuurin - alle. Ihmiset puhuu kauheen pinnallisesti ja mä oon tällane joka haluaa syvällisiä keskusteluja ja elämän tarkoituksen pohdintaa porukalla mutta joo.

Nyt menee pitkästä aikaa hyvin!