Parempaan päin?

Eilen olin aivan paniikissa mitä tuleman pitää, kun sosiaalityöntekijä sanoi että vanhemmilleni täytyy kertoa ja sitten sovitaan aika jolloin menen vanhempieni kanssa sosiaalityöntekijöiden luokse keskustelemaan asioista. Sosiaalityöntekijä sanoi eilen iltapäivällä puhelun lopuksi että hän soittaa äidilleni tällä viikolla ja kertoo asioista. Lisäksi pitäisi varata sinne psykologille aika, mutta siihen en ole vielä kyennyt. En osaa luottaa siihen vaitiolovelvollisuuteen ja en halua miettiä sitä että taas uusi ihminen jolle täytyisi kertoa kaikki... :/

Olin aivan varma että äiti ei ilahtuisi kun kuulee asiat, ja että hän vain syyllistäisi minut, koska jätin lestaadiolais kuviot.

Äitini suhtautui asiaan hieman eritavalla kun olin ajatellut. (Hän on nuorimman sisarukseni kanssa sairaalassa ollut eilis illasta asti.) Äitini laittoi ensin vain viestin, että meille on varattu aika sosiaalitoimistoon (+päivä ja aika). Paniikissa siinä sitten mietin että mitähän kaikkea se sossutäti nyt on kertonut äidilleni. Parin tunnin kuluttua sain äidiltäni uuden (piiiitkän) viestin, jossa sanoi että kuuli että mulla on huolia ollu ja sano että on pahoillaan ku ei oo ite huomannu ja tajunnu antaa aikaansa. Sanoi että hyvä kun olen mennyt puhumaan asioista, eikä ole vihainen etten pystynytkään puhumaan hänelle. Äitini toivoo että voisimme keskustella kotona ennen sossujen tapaamista tai että kirjoittaisin kirjeen äidilleni. Kirje voisi olla helpompi, mutta mitä siihen sitten kirjoittaisin...

Mutta nyt helpottuneena kun ei tarvii enää jänskättää äitin reaktiota.

Sit pitäs viel kirjottaa se kirje.. koska en halua puhuakaan. 

"Kiitollinen, siunattu, onnellinen. 
Matkannu tänne ohi ongelmien."

Onnenkyyneleet putoaa.

(ainaski melkei)

Cheek - Kyyneleet (feat. Sami Saari)