Njäähh en tiiä...

Kirjoitettu  14.2.

En tiiä taas että miten menee, on päiviä jolloin oon aidosti iloinen ja onnellinen mutta edelleen tuntuu että useimmiten piiloudun vaan hymyn taakse. Sanon että kaikki on hyvin vaikka ajatukset on osittain yhtä sekavat ku aina ennenkin.

Oma kämppä on auttanu monessa asiassa eteenpäin, eikä tarvi enää olla omassa huoneessa ja sietää mutsin rageemista ja valitusta joka asiaan. Ei tarvi katella sisarusten tappelua ja löytyy oikeesti sitä omaa rauhaa.

Toisaalta käyn pään sisällä jatkuvaa taistelua mielentilojen välillä ja yritän jaksaa eteenpäin näyttämättä muille todellista minääni. Puhun kyllä avoimesti siitä kiiltokuvatytöstä joka mulla on ollut, mutta se on edelleen olemassa.
Itsetunto on edelleen kateissa ja en osaa arvostaa ja hyväksyä itseäni tällaisena kuin olen, vaikka muille koitan aina hokea lausetta "Olet hyvä juuri tuollaisena!". Oon liian lihava, oon ruma, en osaa mitään yms, mutta en saa silti asioita muuttumaan. Vaa'alla käynti pelottaa joka kerta, ja mitä teen jos paino on noussut. Välillä pakotan itseni liikkumaan enemmän, välillä en vain jaksa sitä ajatusta, että taas pitäisi jaksaa lähteä lenkille.

Unelmat, tavoitteet ja toiveet, ovat asioita joita en osaa enää määritellä. En tiedä mitä haluan elämältä ja mitä olisi kiva saada. Viimeiset pari kuukautta olen elänyt päivä kerralla miettimättä turhaan tulevaa ja sinänsä ihan hyvä niin. Ei ainakaan tule paineita sen osalta. Sinänsä elämästäni puuttuu niin monta palasta ja usein kaipaan elämääni jonkinlaista sisältöä, mutten tiedä itsekään mitä.

Uniongelmat alkaa kans tulla takas, nukkumaan mennessä uni ei tule vaikka väsyttää kun pyörii vaan asiat mielessä. Väsyneenä monesti asiat tuntuvat vielä suuremmilta kuin todellisuudessa, mutten osaa antaa niiden olla vaan koitan miettiä ne loppuun asti perinpohjaisesti.

Vajaa pari viikkoa sitten kirjoitin muistiin ajatusvirtaa (josta alkoi tulla riimejäkin) mutta tässäpä se:
Haluisin vaan alottaa kaiken alusta. Jossain ihan muualla. Jättää kaiken taakseni, kaverit perheen ja kodinkin. Jos saisin vaan toisen mahdollisuuden, muuttaa pois täältä jonneki muualle. Voisin vaan unohtaa kaiken vanhan ja saada tilalle paljon parempaa. Elämänkokemus vois ainoastaan jäädä ja ne virheet on kasvattanu mua paljon täällä. En vaa jaksa tätä jatkuvaa paskaa, välillä on nousuu mut sit se taas alkaa. Vuoristorataan oon tottunu täällä, eläessä elämää täällä joka säällä. Arpia löytyy näkyviä kehosta, toiset on syvemmällä sisälläni piilossa. Joskus voi ulkokuorikin pettää, sen oon nyt huomannu montaki kertaa. Mulla on kiiltokuvatyttö aina mukana, se on mulla aina tukena ja turvana. Useinkin mietin miks mä elän vielä, kaverit on auttanu eteenpäin tiellä. Elämänpolulla raskas on kulkea, välillä on ihana silmänsä vain sulkea. Toivoa et se ois ikuista unta, mut samoin se menee ku et vaan talvella on lunta. Elämän päivät on kai valmiiksi kirjattu, vaikka en niitä juttui todeksi uskonu. En vaan tiedä miten tästä jatkaa, ku kokoajan tulee vaan lisää turhaa paskaa. Täytyy vaan taistella ja tänne jäädä, opetella elämään ja jatkaa selviytymistä. Kumpa ois joku jonka kans vois tänkin jakaa, ois helpompi elää ku sais vaan tsemppii ja kannustusta. Joku jol ois ollu samallainen tilanne, josta ois päässy nousemaan pinnalle. Tää on taas tätä ajatusten juoksuu, vaik ois jo pitäny mennä nukkuu. Näitä sanoja vaan mieleen tulee, on parempi ne ylös kirjoittaa talteen. Sitten voin myöhemmin näitä lueskella ja miettiä tarviiko apua etsiskellä. Puhuminen monesti vaan ihan liian vaikeeta, kun ei löydä henkilöä jolla ois kokemusta. Tällanen pohdiskelu herättää aivoja, tajuamaan että ehkä jotain on vialla. Kumpa vaan jaksaisin elämääni jatkaa, vaikka kantaen mieles tätäkin taakkaa. Elämä on lyhyt, siitä pitäis nauttia, miten siihen kykenee jos ei käytä aineita. Välillä on hyvä saada aivot niin jumiin, ettei jaksa miettiä mitä tulee uniin. Sellases tilas kaikki on paremmin, ei mielessä ees käy asioita mitkä on huonosti. Elämää tää vain on, eikä mitään peliä tääl ollaa vaan kerra ja sit me vaan hävitään. Kaikilla on vuoronsa, toiset kuolee nuorena, toisilla on monta elinpäivää vielä huomenna. En vaan jaksa yhtään lisää ongelmii, parempi kai koittaa keskittyy vaan unelmiin.

En vaa tiiä ite yhtää mitä tehä ja mitkää ammattiauttajat ei oo tähän mennessä osannu mulle hyödyllistä apua antaa joten niihin en ainakaan aio turvautua... mutta kai tää tästä päivä kerrallaan johonki suuntaan taas muuttuu.

(+oon ollu kohta kaks kuukautta kipeenä ja huomenna kolmatta kertaa lääkäriin ni sekään ei hölli kauheesti)