Kaipuu ja haikeus :'(

Outoa ajatella että tammikuussa koulu ei jatkukaan samassa ihanassa "Tylypahkassa", jossa puolisen vuotta sitten aloitin lukio-opintoni. Paikassa jossa voisi seikkailla ullakoilla vaikka ja kuinka pitkään katselemassa ja ihmettelemäsä "mitä niiden ovien takana jotka on naulattu umpeen?" ja missä pystyi käydä kattoluukusta katsomassa Jyväskylää. Monet jotka eivät ole Jyväskylän Lyseossa käynyt, voivat ajatella "kuka sinne homekouluu oikeasti haluu takas nii paljo?" koska eivät tajua kuinka tärkeäksi paikaksi se voi toisille muodostua. Itselleni se oli elokuun alussa vain koulu, josta monet ulkopuoliset puhuivat vain "pahaa" mm. sisäilmaongelmien takia. Myöhemmin se on ollut paikka jossa on jaettu ystävien kanssa iloja ja suruja, jossa on naurettu ja riehuttu vielä myöhään illalla Lyseon gaalassa. Lyseo on toinen koti. Muistiinpahoihini kirjoitin eilen hieman ajatuksia (joissa on ehkä nyt toistoa muttaahh..)

21.12.2013

Kaipaus, haikeus. Joululoma alkoi ja tuntuu että jotain puuttuu, jotkin asiat ovat muuttumassa. Voiko joku laittaa ajan pauselle ja painaa play kun olen valmis? Mietin viimeistä puolta vuotta haikein mielin. Syksyllä aloitin opinnot Jyväskylän Lyseon lukiossa. Sain uusia kavereita ja lukiomeininkiin opin nopeasti. Lyseo oli toinen koti, siellä tuli vietettyä monesti aikaa koulun jälkeenkin eikä hyppytuntienkaan ajaksi malttanut koululta lähteä pois. Lyseon henki ja ilmapiiri on jotain uskomatonta, sanoinkuvaamatonta ja ihanaa. Lyseolla ei kiusata ja jokainen saa olla sellainen kun haluaa oman tyylinsä kanssa eikä ole mitään massalissu meininkiä. Itse rakennus on hieno, vanha ja keskellä Jyväskylän keskustaa. Vanhanpuolen kirjasto on kuin Tylypahkassa ja rakennus on muutenkin taianomainen. Vanhassa rakennuksessa on kuitenkin niin pahat sisäilmaongelmat, että joudumme väestötilohin Viitaniemeen.

Pää on tyhjää täynnä, toisaalta se on myös täynnä tyhjiä ajatuksia tai jotain epämääräisiä ajatuksia joita en saa sanoiksi purettua. Puoli vuotta, se aika meni tosi nopeaa ohi. Oli lyseolaisten iltapäivä Vesalassa, Lyseon 155-vuotis juhlagaala ja viimeisenä Puurojuhla. Aika on mennyt todella nopeaa.

^ siinä vähän näkymiä Jyväskylän Lyseon lukion kattoluukusta kaupunkiin :) (sori laatu..)

 < Vanhan puolen ullakolta, portaat joista pääsi tasanteelle josta pystyi katselemaan Jyväskylää yläilmoista

Uuden puolen ullakkoa vähän >

Kävin siis perjantaina muutamien kavereideni kanssa tutkimassa lukioni ullakoita (ihan luvallisesti). Kuvien laadut hieman heikot huonosta valaistuksesta ja xCoverin laadusta johtuen. Vanhan puolen ullakko oli hieman mielenkiintoisempi ja sieltä löytyi mm. vanhoja opetustauluja (joista ei saa laittaa kuvia).

Ensimmäinen kuva on kaverini kuvaama ja kokoama jossa vasemman puoleiset kuvat on Lyseo rakennuksen vanhasta puolesta kompassin suunnasta ja oikeassa yläkulmassa näkyvä ikkuna on vanhanpuolen ullakolta.

Missä on mun paikka?

Miks mä lähin lukioon? Kohta 3 jaksoa takana ja haluan pois. Ehkä tää ei vaa oo mun paikka, mut minne mä sit lähtisin? En tiiä. Tiistaina alkaa koeviikko, mutta 6 palkin (eli bilsan 2.kurssin) koe on huomenna, huomiseksi pitäisi myös lukea 130 sivuinen tietokirja, kirjoittaa esittelykirje itsestä Saksaan (jonne lähden viikon opintomatkalle ensi keväänä) ja lisäksi pitäs soittaa viuluu ku huomenna on orkesterin joulukonsertti, lisäksi huomenna on ruotsin kuuntelukoe, mutta siihen ei nyt kovin paljoa voi harjoitella.

Tän päivän muistarit mitä kirjottelin kolmen (klo. 15) aikaan tulevat tässä:

Mä haluun pois täältä. NYT. Jollai tosi kivuliaalla ja kärsimyksellisellä tavalla. Tai sit sellaseen vuoden koomaan teholle... Voisin juua lasinpesunestettä ja liköörii + polttaa kaikki röökit mitä on jälel + vetää muskottipähkinää ja oksentaa sit koko kropan pihalle... Mä en jaksa ajatusta mitä mun pitäs jaksaa tehä huomiseen mennessä ja mitä mun pitäs tehä siihe mennessä et pääsisin ylioppilaaks... Tai sit voisin vaa mennä hyppäämään sillalta alas. Tai vetämään ranteet auki niin syvään et vuotaisin kuiviin. Tai lähtee mopolla ajamaan ja ajaa ekan vastaantulevan rekan keulaan, ilman kypärää. Kuka mua muka jäis kaipaamaan? Kuka tarvii mua? Ei kukaan, ei ketää kiinnostas. Mun elämällä ei oo tarkotusta. Toisaalta mä kyl haluisin olla tääl viel tulevaisuudessa, mut en jaksa oottaa ja ajatella että kyllä sitten 25 vuoden kuluttua asiat on hyvon ja asun isossa omakotitalossaa järven rannalla miehen ja koiran kanssa. Joku vuoden kooma vois olla ihan hyvä ratkasu, mutta miten...


Tiistai-iltana tuli muute viel lisää arpia käteen... 
Onneks ne on jo aika hyvi haalistunu :)


Nyt on jo vähä parempi fiilis ku puhu kaverin kaa, mut ://

En oo lähös tekee itsarii ainakaa nyt, älkää pelätkö siel ruutujenne takana lukijat

ps. blogia katteltu jo yli 100 kertaa :3

Sorruin taas terävään

Alkuun vähä muistareista:

9.12.2013

noin klo 2.20

Kuulen hälytyskellojen soivan. Voiko se olla vain mielikuvitusta? Eikö mun kroppakaa enää jaksa tätä paskaa? Mun täytyy treenata se kestämään.

Kuka keksi lukion opetussuunnitelman? Miksi joka vitun kurssilla pitää kirjoittaa joku vitun essee jossa pitäs olla 500 vitun sanaa, ja aiheita on vaa muutama… Mä en jaksa tätä paskaa haluun pois täältä. Onko jumalaa oikeesti olemassa? Miks se sallii tällasen paskan? Miks afrikassa on kaikki asiat huonosti jos jossain on joku joka auttaa ja pelastaa? Paskan vitut sanon minä.

Mua ei kiinnosta mikää.. Mikää ei oo enää mukavaa ja kivaa, en nauti harrastuksista, ne kuuluu vaa sille kiiltokuvatytölle jolla menee hyvin ja joka jaksaa. Mä en jaksa. Mut en uskalla kertoo siit kellekkää aikuiselle. Toisaalta mitä mä menettäisin jos kertoisin? -Kiiltokuva minäni. Must tuntuu et monet ois ihmeissään jos kertoisin niille miten asiat on. Mut en tiiä keneen voisin luottaa niin paljon et voisin kertoo kaiken. Jollekki tuntemattomalle joka ei tietäis kiiltokuva minusta mitään ja kuulisi vain pienestä hennosta tytöstä joka saa hädin tuskin huudettua apua.

noin klo 3.00

Viiltely, nyt iha kunnolla..

Tunnen iloa ja rauhoitun samalla kun kaikki ihon alle kätkeytynyt tuska, pahaolo ja tunteet purkautuvat pienistä viilloista veripisaroiden mukana ulos kehostani. Kuinka ihana vapautunut tunne ^_^ <3 tätä tunntta olen kaivannut. Sitä että kaikki tuska hellittäisi ja pahaolo lähtisi pois. Jos vielä saisi aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä virheettömänä ja niin ettei menneisyyttä enään olisi, se olisi ihanaa :) olisin jossain muualla kuin tämänhetkisessä "kodissa". Ei kipuu ei hyötyy, välillä täytyy tuntea kipua jotta osaa kaivata ja voi tuntea todellisen ilon ja onnen :)

Noi kuvat on iha omat, oma käsi...

Viiltely, sen avulla saa tuskaa lievitettyä ja kipu tuntuu silloin ihanalta, samalla kipu on kuin rangaistus itselleen. Kun veri tulee helminä ihon pinnalle, tulee halu tehdä lisää ja lisää viiltoja... Ai, olisiko tuskan ja ahdistuksen liesitykseen jotain muutakin keinoa?!? :D nooh meni jo...

Niin ja tosiaan herätys seuraavana päivänä oli 6.30, ei tullu ainakaa liikaa nukuttuu :P

Kiiltokuvatyttö

Haluan olla yhteiskunnan ja varsinkin aikuisten silmissä kuin tyttö kiiltokuvasta, joka hymyilee ja on kiltti, pärjää koulussa ja auttaa vanhempiaan kotitöissä yms. Haluaisin olla jatkuvasti hymy korvissa, iloinen ja auttaa sellaisia joilla on vaikeaa.

   Samalla haluan unohtaa kaikki huolet ja ahdistavat asiat, päästä pakoon ajatuksiani. Miten se käytännössä toimii? Huonosti, ajatukset saa hetkeksi siirrettyä jos esim. keskittyy tekemään jotain muuta. Heti kun aikoo rauhoittua ja mennä nukkumaan, alkaa ajatukset pyöriä mielessä. Milloin tämä kaikki sai alkunsa? Mistä se johtuu? En tiedä.

   Kun puhun kavereille ahdistavista asioista, se helpottaa. Samalla se myös ahdistaa, koska tuntuu siltä että kiiltokuva ruttaantuu jostain kohtaa ja sen alta paljastuu karu totuus; vittuuntunut, ahdistunut hukassa oleva teini, joka ei tiedä mitä tehdä.

Haluan sulkeutua omaan kuplaan, ettei minun tarvitsisi olla ihmisten kanssa tekemisissä ja saisin rauhassa miettiä asioita ja voisin puhua niistä kun haluan. Toisaalta haluaisin kertoa koko universumille kuinka paha olo on, ja etten jaksa. Haluan pään sekaisin niin etten tajua tästä maailmasta mitään eikä ajatukset pyöri päässä.(kokemusta on..)

En tiedä ollakko vaiko eikö olla...

Mitä tehdä jos ei jaksa olla kiiltokuvatyttö, mutta kuitenkin haluaa pysytellä kiiltokuvatytön mukana, koska se luo turvallisuuden tunteen kun muut ei tiedä liikaa :)

Roller Coaster

1.12.2013

Se tunne ku kädet tärisee ku vituttaa ja ärsyttää, haluun hakata ensimmäisen ihmisen jonka nään. Haluun nukkuu mut ei onnistu ku ajatukset vaan nii sekasi. Vituttaa mummu joka tuli meille asuu varmaa seuraaviks 3 viikoks koska äiti on raskaana ja vauvan pitäs tulla parin viikon sisään. Mummu ragee, äiti ragee, sisarukset riehuu 24/7 :( en jaksa eikä kiinnosta mikää… vaik just ollu huippu viikoloppu ku *yks kaveri* oli meil mut silti taas tällane vuoristoradan alamäki jossa ei oo kivaa…

Juu elikkäs tässä viimeisimmät fiilikset.

Alamäkee

Tässä nyt vaan suoraan pätkiä päiväkirjastani, anteeksi sensuuri *___* en halua kaikkia yksityisiä asioita nettiin, ja teen tätä vain itseni takia :)

6.9.2013

Juu siit se rage alko ku olin siel vapiksel (=vapaaseurakunta), ja äiti sano et jos haluun käyä jossai nuortenillois ni saan käyä vaan *kotipaikkakuntani* seuriksella. Sit äiti sano et oon kuulemma valehellu kaikki asiani viimeset kaks vuotta ja sit se haukku tyhmäks ku pitää mennä tommosii ateisti seurakuntii 

(MITÄ VITTUA?!?) tutustumaa ja jotai muuta semmosta ja sillai… Heti ku oli lukios kivaa ja uusii kavereit saanu ja sillain ni sit äiti päättää pilata kaiken..

7.10.2013

Mä en jaksa… *sensuuri*   En saa rahaa ja sitä menee vitusti röökiin ja ruokaan.. Oon nii vitun LÄSKI mun pitää alottaa laihutus. Vaikka painaisin 10kg vähemmän, oisin normaalipainonen… Mun pitää vähentää syömistä ja tupakointii… Tuli taas viilleltyyki. Vittu. Mun ei pitäny enää ikinä. Miks lupaan kellekkään mitään ku en saa pidettyy lupauksiini.. Itellekkää :/ oli taas nii huippu viikoloppu (gaala, röökii, lonkeroo, LoL:n MM-kisat yms.) ja nyt menee taas päi vittuuuu……

10.10.2013

äiti ragee mulle osa 7865876529311413458763940: kaikki muut oli olohuonees paitsi *pikkuveljeni*, nii äiti vaa haukkuu mua ja valittaa kui paska ihminen mä oon ja kuin kehun sitä että mun ”epäuskovaiset” kaverit on nii ihania ja äiti väitti että mä mollaan *herätysliikkeen, johon perheeni kuuluu* ajatus maailmaa ja haukku *kaverini nimi* säälittäväks ja lapselliseks joka ei osaa käyttäytyy ja oon huono isosisko muille ja muutenki nii huono, ja sit ku sanoin vaa välii jotai ok ja jatkoin läksyjen tekoo lattialla (maaten) ni äiti vaa "ai *nimeni* ei kestänykkää ku sanoin vaa totuuksia, tais lähtee yläkertaa huoneeseensa miettii asioita" ja muut vaa katto mua vähä silla että jaah ja sano äitille et eihä lähteny, ja sit sannoin vaa et täs mä oon kokoaja ollu, ni äiti oli vähä nolona… iltapalalla: "emmää tiiä uskaltaako sua jättää yksin kotii (syyslomaksi) ku ei tiiä mitä teet ja mihi meet, ku en voi enää luottaa suhu ja ei oo mun vika että oot menettäny luottamukses"

Helvettiin ->

Olin ostanut kysilakkoja ja laittanut jotain "hieman" räikeämpää väriä kynsiini. Kun nuoremmat sisarukset huomas sen ja sano äitille siit, ni äiti sano pienemmille: "*nimeni* ei oo enää uskovainen, *nimeni* ei tajua ite että se joutuu helvettiin ku kuolee." Myös 5-vuotias siskoni kuuli tuon... Mukavaa kuulla kotona helvetti pelottejuja ^_^

Illemmalla mietin asioita ja kirjoitin ylös taas mitä mieleeni tuli:

28.7.2013

Kui _mun_ äiti voi sanoo mulle niin? Ensimmäiselle omalle lapselleen… Mä haluun vaa itkee ja lähtee pois täältä. Kyyneleet valuu pitkin poskia. Just ku oli hyvä olla ja tätiki oli ylpee musta ja kaikki oli hyvin. Miks mun elämä menee tällasta vuoristorataa koko aja? Miks tulee nii jyrkkiä pudotuksia ja kiskot loppuu, en oo ennenkää tippunu maahan asti. Joku on aina ottanu mut kii.

Kesä 2013

Kesä meni mukavasti, pääsin Ruotsiin, olin isosena seurakunnan leirillä, kahden viikon kesätyöt meni ihan ok vaikka paikka oli kaikkee muuta ku mitä oisin halunnu (sellanen kunnan kesätyöjuttu nuorille). Näin kavereita kaukaa, oli aikaa jutella ja sain äitin kanssa keskusteltua ja lähdin herätysliikkeestä. Otin ensimmäiset korvikset (en ollut saanut ottaa herätysliikkeen jäsenenä), ostin meikkejä yms. ja olin iloinen "vapaudesta". Äitini kommentti korviksiin: "vähänkö oot ääliö, täytyy tuommosilla pilata ittes" että sillee, mutta en antanu sen haitata.

Kevät 2013

Aloin miettiä uskonasioita ja tajusin että minun paikkani ei ollut siinä missä kuitenkin olin. Menin liikkeen mukana vanhempien tahdosta. Puhuin äidin kanssa, mutta 15-vuotiaana olin kuulemma liian nuori miettimään sellaisia. Ja päiväkirjastani:

23.3.2013

Ahdistus. Kylmä. Tunteet. Rakkaus. Viha. Katkeruus. Motivaatio. Positiivisuus vs. negatiivisuus. Porukat. Angsti. Vitutus. Yksinäisyys kavereista huolimatta. Hetken piristykset. Sitten masennus. Koulu. Motivaation romahdus. Menestys? Elämän tarkoitus. Vanhollislestaadiolaisuus. Ja äitille: "Irti päästä, olen vapaa lähtemään…”

pari kuukautta myöhemmin päiväkirjastani:

16.5.2013

http://www.youtube.com/watch?v=y4q5gtZO1-Q&list=RD02X8uvuR-X0tA  D3vootio - Pidä mua hihast

vituttaa, ärsyttää, en jaksa… Kummisetä niin huonos kunnos, yks mitä oon oottanu ehkä eniten kesästä, eli reissu Ruotsiin, ei välttis onnistu ku porukoilla ei oo rahaa, kesätöistä tulee helvettii ku mun jalat ja kädet ei tuu kestää sellasta hommaa, joudun lähtee kesätöihi seuraavana päivänä riparin jälkee ku niit toive aikojakaan ei oo katottu yhtää (niinku ei niitkää mihi haluis töihi, ainakaa mun kohalla), en ois välttis halunnu *henkilöä X* siihe isosporukkaan, ala-asteen yms jälkee, sit ku tiiä mitä kesästä on muutenki tulos, ku äiti ei edelleenkää periaattees anna mun erota *herätysliikkeestä* ja viel muutama josta en jaksa nyt kirjottaa, ja sit se ku kaikki kaverit katoo siin vaihees ympäriltä ku niitä tarvis eniten… ja ku en haluu olla masentamassa kaikkien ilosia fiiliksiä siitä ku tulee kesä ja koululoppuu ja jeejee, ja kukaa ei jaksa kuunnella mitää angsti vuodatuksii ku ne on kaikki nii ilosii ku tulee kesä. Pahin pelko on vaa se et rupeen satuttaa itteeni siin vaihees ku en jaksa enää mitää, niinku vähä reilu vuos sitte…

Musiikista sain voimaa eteenpäin ja en viillellyt :)

Vuosi 2012

Paskasade alkoi kevättalvella 2012. Rakas koiramme jouduttiin lopettaa (erinäisistä syistä) ja en sietänyt edes ajatusta että niin voisi käydä. Ahdistuin, syytin itseäni ja viiltelin. Puhuin kavereiden kanssa, sain asiani kondikseen ja kesä meni hyvin.

Syksyllä alkoi yläasteen viimeinen vuosi. Sitten suora kopio päiväkirjastani:

9.9.2012

Aaaaarrrrggghhh…. Mulla menee  järki kohta, mä en jaksa enää… Must tuntuu koko aja et kaverit kaikkoo ympäriltä, sit on kauheet paineet koulun kaa et saisin nostettuu numeroita kevät tokarii, ja nyt ku ostin oman koneen ni istun vaa koneel enkä tee mitää järkevää ja oon ruennu lukee laihutusblogei ja ettiny tietoo miten saisin laihutettuu ja en tiiä enää mitä teen ku en voi satuttaa itteeni, haluisin vaa puhuu jollekki kaverille, mut kukaa ei jaksa kuunnella angstii ja en tiiä kehen voin luottaakkaa ja sillee mut en haluu puhuu kellekkää aikuisille ja en tiiä mitä mun pitäs tehä…

Kavereille puhuminen auttoi ja loppuvuosi meni hyvin.

Vähän alku infoa

Kirjoitan tänne silloin kun vituttaa, ja haluan purkaa ajatuksia. Tekstini ovat lähinnä ajatusvirtaa joita kirjoitan kännykän muistioon ja lisään myöhemmin koneelle. Haluan pysyä tuntemattomana. Kuvia saatan joskus lisäillä, mutta saa nähdä mitä tästä tulee. Ensimmäinen blogini, jonka tarkoitus on vain että saan kipattua paskakasaa harteiltani pois.

Olen Isosta perheestä, ja vanhin lapsi. Perhe kuuluu herätysliikkeeseen, itse en enää. Elämä menee vuoristorataa, jossa alamäissä ei ole niin hauskaa kuin Särkänniemen Tornadossa.

Olen 16-vuotias tyttö Keski-Suomesta ja opiskelen tällä hetkellä lukiossa.